maanantai 16. kesäkuuta 2014

Tänään tahdon niin: 25. kirje GERIATRIC DEPRESSION SCREENING SCALE, GDS

vko 25
 Geriatric depression screening scale, GDS - depressiokyselyn 1. kysymys
1. Oletteko pohjimmiltanne tyytyväinen elämäänne?
o Kyllä
o Ei 

Kyllä pohjimmiltaan.

Kuva Nettipaja

Tyytyväinen siihen että minusta on pidetty huolta sotakesästä 1941 lähtien. Sokea, liikuntakyvytön Isoisä oli vierihoitajana minulle vastasyntyneelle. Äiti kertoi laittaneensa minut Isoisän viereen kapaloituna juuri noin pää jalkopäähän päin. Isoisä tuhrasi piippunsa kanssa ja äiti varjeli vauvan silmiä. 
Kun Äiti palasi ulkotöistä sisälle, oli Isoisä kääntänyt vauvan saadakseen katsekontaktin sokeilla silmillään. 

PHNetin nurkkauutinen perjantaina, 13.6.2014.  

Postilaitoksen pohjanoteeraus vuodelta 1920, ettei lapsia saa lähettää postipakettina uuteen osoitteeseen, on saanut uuden muodon lainsäädännössä meillä. Ikärasismi on lisääntynyt, puretaan laitospaikat eikä kehitellä mitään tilalle. Jos lapsi on saanut huolenpidon elämänsä alussa, on hän kasvanut ihmisenä huolehtimaan omista lapsistaan ja vanhenevista vanhemmistaan. 
Maailma muuttuu hitaasti mutta varmasti. Politiikalla yritetään muuttaa yhteiskuntaa siihen suuntaan, että päättäjät hoitavat ensiksi omat asiansa kukkaronvartijoina ja sitten vasta meidän asiat, kun ei ole enää mittään jaettavaa. Alkaa hernepussin heittokisa.  
Jaksoin omaishoitoajan sijoittajien ahneutta. He realisoivat omistuksiani, sain rahaa hoitaa vanhempani hautaan, jakaa perinnöt niin, että kaikki saivat velattomat osuutensa ja järjestää Wiljamille asumisoikeustestamentillä oikeuden asua kotonaan vanhempien kuoltua.

Tämä on lyhyesti tyytyväisyyden aihe, johon en saisi olla tyytyväinen yhteiskunnan ja kunnan mielestä. 

 

Kummasti sarjakuvat kertovat ajasta realistisesti. En ehtinyt politikoimaan vuodesta 1991 - 2000 kuin kunnan kanssa. He eivät tienneet kunnan asioiden hoidon olevan kunnallispolitiikkaa. Sosiaalipolitiikka oli heille tuntematon käsite. Tietämättömyys on siirtynyt valtakunnan tasolle. Ahtisaaren tyytyväisyys itseensä mitattiin tyytymättömyydellä meihin työn tehneisiin, kun vielä halusin oppia verkkokirjoitustaidon. Sukupolvenvaihdos on tuntematon käsite koulutuksesta huolimatta. 
 
Tutkinnon suorittamista vauhditettiin porkkanastipendillä. Siihen sain tutustua jo YAT -aikohin ja vielä vuotta myöhemmin YEAT verkkoympäristössä. Halusin katsoa kaikki projektikoulutukset loppuun todistuksiin asti. 
Kysyin stipendin varjolla  esittelijältä, mikä on todellinen syy. Se ei voi olla rahasta kiinni. Tulihan se sieltä Ahtisaaren allekirjoituksella vahvistettuna. Ikä 61/64 vuotta on ehdoton. Työhistoriaa ei ole kertynyt yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana eikä omaishoitajana.

Katujätkäprojektin opetus minulle, kun Kelan tuet jatkuvat näennäisillä ehdoilla nuorten työllistämiseksi. Allekirjoitusten jälkeen ei enää harjoittelut kiinnostaneet.
- Ei riitä resurssit.
- Ei kiinnosta pätkääkään.
Kun veskat on täynnä rahaa, voi ryhtyä toisia opettamaan rikastumisessa. 
- Älä tee niin kuin minä teen. Tee niin kuin minä opetan.
- Minulla on, mistähän saataisi sullekin. Siinä kysymys eronneen ja jatkajan kohdalla. Noudattaa Venäjän vallan vaihdoksia; presidentistä pääministeriksi ja pääministeristä presidentiksi. Meillä on EU ja siellä huippuvirat, joita vaihdetaan sitä mukaa kun poliittinen tarve vaatii.

Matkakeskuksen bussiterminaalin hinnasta lähti siivu - "Valmistuttuaan Lahden käyntikortti", katso havainnekuvat

Geriatric depression screening scale, GDS


Viime maanantai oli käänteentekevä päivä. Se toisti muistumia maan alle menosta.
Helsingissä 1964 halvaantunut vuokraemäntä lähetti minut lukkosepän kanssa kellariin näyttämään lukonvaihtopaikkaa. Arvaamatta seppä kävi minuun käsiksi. Onnistuin pakenemaan katsomatta, tekikö hän pyydetyn työn.
Roskien vieminen maan alle on inhorealistinen toimenpide. Palattuani eduskuntatalon auditoriossa järjestetystä omaishoitajien tilaisuudesta oli taantuma menneeseen. Olisi ollut tarve sytyttää rovio ja polttaa kaikki vuosiin 1991 - 2000 liittyvät paperit ja unohtaa kuntaliiton lakimiehen iloinen ilmoitus.
- Minäkin olen sosiaalihuollon asiakas. Pieni tyttäreni saa kunnallisen päivähoidon. Kumpikin vanhemmista voi käydä työssä.

(Johtajat maksavat vanhempiensa hoidon kotitalousvähennyksellä ja järjestelevät työttömille omaishoitajille työtä taimitarhalla, ettei käytä väärin työttömyyspäivärahaa. On oltava työtön, työtön, työtön, työtön jne, vaikka äiti istuu pyörätuolissa kotona. Jos käyt katsomassa, löytyy työpaikka heti työttömälle.)

Mitä se koskee meitä omaishoitajia  24/7 tekemässään työssä? Lapsilla subjektiivinen oikeus, omaishoidettavien kohtalo vielä ratkaisematta silloin ja vielä tänäänkin. Kukaan ei valvonut kuntien rahan käyttöä. He käyttivät saamansa rahat omiin tarkoituksiinsa ja kierrättivät omaishoitajalle maksetun rahan hoidettavan kautta palvelumaksuna takaisin kunnalle. He olivat viisaita ja nyt heille vielä on taattu kuntien vähentyessä 5 vuotta sopeutumisrahaa.

Toinen typeryys ihastutti ja vihastutti. Joku esitteli tietokoneella tekemänsä ajankäyttökäppyrän pylväsdiagrammeilla, mihin hänen aikansa oli kulunut, kun johtajamies istui pyörätuolissa. Oli menty korkealla ja kovaa, kunnes meno pysähtyi.
Sirkka-Liisa Kivelää ei oteta vakavasti. Asiasta mitään tietämättömät laativat lakeja omaishoitajien noudatettaviksi. Ovat unohtaneet olevansa neljännen ukkaasin selitysosan varassa. Heidän päätöksiään saa ääneen arvostella. Siitä tämän päivän ministerien väsyminen, kun eivät saa mitään aikaa.
Jäi rovio tekemättä, olin niin väsynyt, vein vain roskat.

- Kahden kuukauden kuluttua saat lääkäriajan kirjeellä. Mene päivystykseen, jos tarvitset lääkärin apua.
Maanantaina 9.6.2014 pääsin sen verran kävelemään, että vein roskat maan alle. Sitten hiivin päivystykseen. Toinen vaihtoehto olisi jäädä kotiin lähtemättä mihinkään. Kyllä viikkojen kuluttua kalmanhaju paljastaisi, että asukas ei ole elävien kirjoissa.

Odottaminen oli tuttua ja olin siihen varautunut. Tarvittavat potilastiedot paperilla esitin tulosyyn. Polvesta otetaan nestettä, tilalle kipupiikki ja kortisonia. Sitten pitää tutkia pää. Siksi sain kyselylomakkeen täytettäväksi keskustelupohjaksi seuraavaa käyntiä varten.

1/30. Olen pohjimmiltani tyytyväinen elämääni. vs. tyytyväisyyttä syö toisten tyytymättömyys minun elämääni.

"Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että ymmärtävät ymmärtämisen väärin, ja tunkevat liian liki." Jos minulla on polvessa ku(y)sta, sitä ei ole päässä enkä lähde psykiatriseen hoitoon, kun kieltäydyin tekonivelleikkauksesta monta vuotta sitten.

Eroottiselle ja muukalaisten hautausmaalla on kysyntää. Siihen tarpeeseen minulla on resurssit vastata. Edellinen parvekkeella elävänä haudatulle/kohta kuollelle. Jälkimmäinen lapsuuskodin uimarannassa tuntemattomista paikoista ja Moskovasta kunnan haalimille sijoittajille. Sitä ennen tauti tanssittelee asiaansa vihkiytyneitä talvitiellä ja istuttaa pyörätuoliin. Voi Suomi-neitoa, siitä on tullut poliisivaltio ja itä-länsi valtataistelun eturintama yli 1000 km:n maarajan kahta puolta.

PS. Taloyhtiön ikkunanpesu juhannukseksi. Nosturi ilmestyi ikkunan taakse vaihtamaan käytävän ikkunoita. Pesu korvataan toisella "pesulla". Rahatkin pestään ja niillä ostetaan köyhien kuntien rannat venäläisille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti